Koulu ja päiväkoti asiaa
Asukasyhdistyksen hallitus

Kartanonrannan päiväkoti ja koulu suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. Päiväkoti suunnitellaan 105 lapselle. Tämä määrä voi toteutua vain jos kaikki lapset olisivat yli kolme vuotiaita, joten käytännössä lapsia tähän päiväkotiin tulee mahtumaan noin 70-80. Päiväkoti tulee valmistumaan syksyllä 2008 ja voi siten aloittaa toimintansa viimeistään vuodenvaihteessa 2008-2009.

Kartanonrannan koulu tulee valmistumaan päiväkodin jälkeen ja koska kouluja ei tyypillisesti aloiteta kesken toimintakauden, koulu voisi aloittaa toimintansa vasta syksyllä 2009 – siis vuoden myöhässä.

Uusi ruotsinkielinen päiväkoti valmistuu Masalaan syys-lokakuun vaihteessa 2007 ja tänne siirtyvät Hommas daghemin ja vanhan terveysaseman tiloissa olevan päiväkodin lapset. Nämä tilat puolestaan siirtyvät suomenkieliselle päivähoidolle ja aloittavat marraskuun alussa 2007.


Sundsbergin asukkaita keskustelemassa koulu ja
päiväkotiasioista Pehtorilla
18.4.2007.

- Sundsberg 2022 kalenterikuvat (2.9.2021)
- Sundsbergin kiintorastit 2020 (14.4.2020)
- Sundsberg 2020 seinäkalenterit myynnissä (8.10.2019)
- Sundsberg 2020 kalenterikuvat (8.9.2019)
- Sundsbergin kiintorastit 2019 (20.4.2019)
- Sundsberg 2019 seinäkalenterit myynnissä (8.10.2018)
- K-Market Kartanonrannan kysely alueen asukkaille (17.9.2018)
- Sundsberg 2019 kalenterikuvat (3.9.2018)
- Sundsbergin kiintorastit 2018 (6.5.2018)
- Sundsberg 2018 kalenterit myynnissä (12.10.2017)
- Sundsberg 2018 kalenterikuvat (3.9.2017)
- Asukasyhdistysksen hallitus 2017 (17.5.2017)
- Sundsbergin kiintorastit 2017 (6.4.2017)
- Sundsberg 2017 kalenterit myynnissä (26.9.2016)
- Kyläsauna 2016 (5.9.2016)
- Sundsberg 2017 kalenterikuvat (23.8.2016)
- Sundsbergin kiintorastit 2016 (15.4.2016)
- Sundsberg 2016 kalenterit myynnissä (26.9.2015)
- Sundsberg 2016 kalenterikuvat hakusessa (26.8.2015)
- Kyläsauna (11.8.2015)
- Lasten piirustuskarkelot (30.6.2015)
- Sundsbergin kiintorastit 2015 (18.4.2015)
- Alueen asukasmäärä 2015 (16.3.2015)
- Sundsberg goes to Lintsi (13.2.2015)
- Vuodenvaihteen tulitus (2.1.2015)
- Kevään lenkkisaunat (30.11.2014)
- Sundsberg 2015 kalenterit myynnissä (21.9.2014)
- Sundsberg 2015 kalenterikuvat hakusessa (5.8.2014)
- Lasten piirustuskarkelot (1.7.2014)
- Sipulin rantasauna varattavissa (14.4.2014)
- Alueen asukasmäärä 2014 (14.4.2014)
- Sundsberg 2014 kalenterit myynnissä (22.9.2013)
- Sundsberg 2014 kalenterikuvat hakusessa (14.8.2013)
- Pesäpallon ystävyysottelu 12.6.2013 (15.6.2013)
- Sundsbergin kiintorastit 2013 (13.5.2013)
- Alueen asukasmäärä (22.3.2013)
- Sundsberg 2013 seinäkalenterit nyt myynnissä (14.9.2012)
- Valokuvat Sundsberg 2013 kalenteriin haussa (16.8.2012)
- Puulaaki 2012 (16.8.2012)
- Sipulin sauna ja uimaranta vuokrattu asukasyhdistykselle (22.5.2012)
- Sundsbergin kiintorastit 2012 (20.5.2012)
- Alueen asukasmäärä (25.3.2012)
- Jumppaa Kartanonrannan koululla (29.12.2011)
- Vuoden 2012 Sundsberg seinäkalenterit myynnissä (15.9.2011)
- Asukasyhdistyksessä jo yli 1000 jäsentä (14.9.2011)
- Ilotulituksen SM-voitto Sundsbergiin (11.9.2011)
- Sudet puulaakiturnauksessa lauantaina (18.8.2011)
- Nymaninkuja Aktia Cupin voittajak (15.8.2011)
- Jumppa jatkuu syyskuussa (9.8.2011)
- Lätkäsusien kausi käynnistyy (31.7.2011)
- MasKin pihajumpat elokuussa (31.7.2011)
- SählySudet – Salibandy kausi start (29.7.2011)
- Sundsberg 2012 kalenteri (26.7.2011)
- Sählykausi päätökseen (3.6.2011)
- Kiintorastit päivitetty vuodelle 2011 (24.5.2011)
- Vuosikokous 2011 (20.3.2011)
- Alueen asukasmäärä (14.3.2011)
- Sudet jyräävät (9.1.2011)
- Sundsbergin luontopolku avattu (31.10.2010)
- Sundsberg joulukortit nyt myynniss (10.10.2010)
- 2011 kalenterit myynnissä (20.9.2010)
- Lätkäsusien taival kohti KHL voitt (14.9.2010)
- Auringonkukkapelto 2.0 (5.9.2010)
- Nappulasähly alkaa taas (30.8.2010)
- Sudet raatelivat vastustajansa (ai (21.8.2010)
- Salibandy kausi starttaa jälleen e (14.6.2010)
- Vuoden 2011 kalenterikuvat haussa (10.6.2010)
- Kiintorastit päivitetty vuodelle 2010 (19.5.2010)
- Sudet playoffsiin (18.4.2010)
- Agilityä Sundsbergissa (18.4.2010)
- Alueen yrittäjät haussa (13.4.2010)
- Vuosikokous 2010 (26.3.2010)
- Alueen nykyinen asukasmäärä (20.3.2010)
- Onko nuoresi vaarassa? (12.2.2010)
- Sählyä naperoille ja koululaisille (10.12.2009)
- Sundsberg Suomen neljänneksi paras (20.11.2009)
- Asukasyhdistyksessä jo yli 900 jäs (25.10.2009)
- Hip Hop tiiviskurssit Kartanonrann (24.10.2009)
- Taapero-päiväkodit 5v (14.9.2009)
- Kirkkonummi Hockeyliiga alkaa (10.9.2009)
- 2010 seinäkalenterit myynnissä (9.9.2009)
- Omppukerhon syyskausi starttaa (6.9.2009)
- Alueen ilmoitustaulut (7.8.2009)
- Naisten kymppi ja Sundsbergin Ihan (29.7.2009)
- Kunnallisteknisiä töitä heinäkuuss (29.6.2009)
- Jääkiekkoa – Sundsbergin Sudet (14.6.2009)
- Salibandy kausi starttaa elokuussa (14.6.2009)
- Eläinten lisääntymisaika käynnissä (20.5.2009)
- Sundsbergin kiintorastit 2009 (15.4.2009)
- Vuosikokous 2009 (5.4.2009)
- Sundsberg 2010 seinäkalenteri (30.3.2009)
- Alueen nykyinen väestömäärä ja kil (19.3.2009)
- Sisäliikuntaharrastus -kyselyn tul (16.2.2009)
- Kysely autonkäyttötarpeista (11.2.2009)
- Jyrsijätorjunta (30.1.2009)
- Neuvola-aloite ja -adressi luovute (16.10.2008)
- 2009 kalenterikuvat valittu (11.10.2008)
- Yhdistyksen ylimääräinen kokous 2008 (23.9.2008)
- Adressi neuvolapalveluiden säilytt (19.9.2008)
- Sundsberg 2009 kalenterit myynniss (14.9.2008)
- Auringonkukkapelto (30.8.2008)
- Lähiliikuntapaikka Sundsbergiin? (28.8.2008)
- Etelän mies pohjolassa (21.8.2008)
- Palvelutalo-kyselyn tulokset (4.7.2008)
- EKE:n roskalavat (17.6.2008)
- Asukasyhdistyksen hallituksen puhe (14.6.2008)
- Sundsbergin metsän kiintorastit (13.6.2008)
- Viinikillan vuosikokous 2008 (13.5.2008)
- Alueen koirat ja kissat (26.4.2008)
- Alueen nykyinen väestömäärä ja kil (21.3.2008)
- Vuosikokous 2008 (18.3.2008)
- Sundsberg 2009 seinäkalenteri (2.3.2008)
- Sundsbergintien tievalaistus (23.2.2008)
- Katsaus alueen päivähoitotilantees (10.2.2008)
- Tulitus 2007 (6.1.2008)
- Suunnistuskartta Sundsbergin metsistä (17.12.2007)
- Sundsberginportti kyselyn tulokset (21.11.2007)
- Koululaisklubin halloween naamiais (25.10.2007)
- Infotilaisuus Vitträskin uimaranna (6.10.2007)
- Kuntalaisaloite Sundsbergintien tu (28.9.2007)
- 2008 kalenterit nyt myynnissä (20.9.2007)
- Koululaisklubi starttaa (14.9.2007)
- Omppukerhon syyskausi alkaa (25.8.2007)
- Vielä tilaa 2007-2008 sählyvuoroll (21.8.2007)
- Nyt on aika ilmoittautua 2007-2008 (15.6.2007)
- Sundet III asemakaavaehdotus nähtä (6.6.2007)
- Koulu ja päiväkoti asiaa (4.5.2007)
- Sundsberg 2008 seinäkalenteri (15.4.2007)
- Alueen nykyinen väestömäärä ja kil (29.3.2007)
- Viinikillan vuosikokous 2007 (27.3.2007)
- Sundet III asemakaavaehdotus (17.3.2007)
- Asukasyhdistyksen vuosikokous 2007 (12.3.2007)
- Ilmoittaudu myyjäksi lastentarvike (20.2.2007)
- Lastentarvikekirppis tulee (1.2.2007)
- Asukasyhdistyksessä jo yli 500 jäs (31.1.2007)
- Omppukerho laajentaa kokeilemalla (23.1.2007)
- Bändikerho starttaa (10.1.2007)
- Sundet III kuulumisia (9.1.2007)
- Omppukerhon kevätkausi käynnistyy (5.1.2007)
- Wanhanajan joulumarkkinat (4.12.2006)
- Kartanonrannan koulu ja päiväkoti (1.12.2006)
- Keilaamaan Blue1Arenalle? (26.11.2006)
- 2-suuntaisuus kyselyn tulokset (9.10.2006)
- Mattoja kutomaan pommariin (2.10.2006)
- Päiväkoti asiasta uutta tietoa (28.9.2006)
- Sinustako asukasyhdistyksen sihtee (27.9.2006)
- Kalenterikuvat valittu (26.9.2006)
- Sundsberg 2007 seinäkalenterit myy (11.9.2006)
- Sundsberg Olymbix Gamex VI (11.9.2006)
- Limppu teki historiaa (31.8.2006)
- Asukasyhdistys tarvitsee apuasi (7.8.2006)
- Oma kuntoklubi Sundsbergiin (2.8.2006)
- Sundsbergin Kartanonrannan koulu j (13.6.2006)
- Salibandyä Blue1Arenalla (7.6.2006)
- Sundsberg Multicultural Club (4.6.2006)
- Sundet III kaavasta (21.5.2006)
- Alueen päiväkodeista (7.5.2006)
- Koti/piha/vapaa-aika messut (7.5.2006)
- Alueen ulkoilu- ja virkistysmahdol (5.5.2006)
- Pienten lasten pyöräily alueella (1.5.2006)
- Jäsenmaksut 2006 (30.4.2006)
- Asukasyhdistyksen vuosikokous (30.4.2006)
- Eläinten lisääntymisaika alueella (24.4.2006)
- Sundet III asemakaavan esittely (23.4.2006)
- S3 kaava nähtäville (13.4.2006)
- Selvitys alueen asukasmääristä toi (31.3.2006)
- Ryhtiliike yhteisen viihtyvyytemme (30.3.2006)
- Sundsberg seinäkalenteri 2007 (27.3.2006)
- Alueen asukasmäärät (26.3.2006)
- Purjehduskoulutusta (23.3.2006)
- Omppukerho (7.1.2006)
- Luistelukenttä (6.1.2006)
- Vuodenvaihde (22.12.2005)
- Liikennejärjestelyt – tilannekatsa (21.12.2005)
- Pukkitalkoot (12.12.2005)
- Arvaa kuinka monta karkkia lasipur (11.12.2005)
- Tilannekatsaus ja kiitokset koulua (21.11.2005)
- Sundsberg seinäkalenteri (8.11.2005)
- Asuinaluetutkimus (3.11.2005)
- Sammutuskarnevaalit (26.10.2005)
- Sundsbergin kouluasia (12.10.2005)
- Sundet III:n kaavaluonnos (12.10.2005)
- Sundsbergin mirrit liikkeellä (5.10.2005)
- Golf SM tulokset (26.9.2005)
- Sundsberg vajoaa (22.9.2005)
- Kouluasian edistyminen (21.9.2005)
- Asukasyhdistyksen jäsenmaksut (20.9.2005)
- Alueen kouluasian eteneminen (9.9.2005)
- Pöytäjääkiekon SM kisojen tulokset (6.9.2005)
- Sundsbergin viinit 2005 (4.9.2005)
- Avustajia SporttiKarnevaaleille (25.8.2005)
- Viinikillan risteilyllä vielä tila (23.8.2005)
- Apu-lehden juttu alueestamme netis (23.8.2005)
- Omena- ja Kirsikkatien kaksisuunta (20.7.2005)
- Rantalentiskenttä (9.6.2005)
- Asukasyhdistyksen jäsentiedote (5.6.2005)
- Autojen peseminen alueella (2.6.2005)
- Käärmeitä liikkeellä (2.6.2005)
- Toimintasuunnitelma vuodelle 2005 (1.6.2005)
- Kauriin vasoja liikkeellä (26.5.2005)
- Tiedote liikennejärjestelyistä (15.5.2005)
- Puoleen hintaan Koti – Piha – Vapa (2.5.2005)
- Sundsberg Nature News (27.4.2005)
- Omppukerho kesäaikaan (18.4.2005)
- Vetoomus koiranomistajille (5.4.2005)
- Kouluadressi luovutettu kunnalle (4.4.2005)
- Selvitys alueen asukasmäärästä ja (3.4.2005)
- Sundsberg news 16.3.05 (16.3.2005)
- Äitienpäivälounas Sipulissa (15.3.2005)
- Lisää latuja Kartanonrannan pelloi (8.3.2005)
- Varastot kesäkuntoon – Kevätkirppi (7.3.2005)
- Lausunto kunnan metsästrategiasta (4.3.2005)
- Sundsberg news 10.2.05 (10.2.2005)
- Sundsbergin koulu (10.2.2005)
- Virkistys- ja vapaa-ajanalueiden k (30.1.2005)
- Sundsberg news 25.1.05 (25.1.2005)
- Sundsberg news 10.12.04 (10.12.2004)
- Sundsberg news 19.11.04 (19.11.2004)